Kuva: Fortum

Oulujoen Montan kalojen ylisiirtolaite käyttöön

12.08.2019 14:53 - Jussi Häkkilä

Fortumin Montan voimalaitoksen alakanavaan kaksi vuotta sitten elokuussa valmistuneen kalojen ylisiirtolaitteen käyttö alkaa huomenna.

Fortumin Montan voimalaitoksen alakanavaan kaksi vuotta sitten elokuussa valmistuneen kalojen ylisiirtolaitteen käyttö alkaa huomenna. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi laitetta käyttävälle Montan Lohi Oy:lle luvan siirtää Montan ylisiirtolaitteella kiinniotettuja merilohia ja taimenia Oulujoen sivujokiin Utosjokeen ja Kutujokeen. Ylisiirtolupa on voimassa tämän vuoden ajan.
Joulukuussa 2017 kaikki ylisiirrot Pohjois-Suomessa keskeytettiin kalaterveystilanteen vuoksi, kun IHN-tautia todettiin kahdessa merialueella sijaitsevassa kalanviljelylaitoksessa.
Talven ja kevään aikana ylisiirtolaitteeseen tehtiin tarvittavia muutostöitä, jotta viime syksynä tapahtunut kalojen karkaaminen saataisiin estettyä.
Montan ylisiirtolaitteen avulla kerätään myös tietoa vaelluskalojen liikkumisesta rakennetuissa vesistöissä. Montasta saatavaa oppia voidaan jatkossa hyödyntää vastaavien ylisiirtolaitteiden rakentamisessa muihin vesivoimantuotantoon valjastettuihin vesistöihin.

Lue myös: Fortum jatkaa Montan voimalaitoksen koneiston peruskorjausta

Kilpailut

Uusimmat