Kuva: Jussi Häkkilä

Lauantain kuolonkolari Oulun pohjoispuolella johtui henkilöauton kuljettajan ajoneuvonsa hallinnan menettämisestä

03.01.2019 15:26 - Jussi Häkkilä

Poliisi on kuullut onnettomuuden silminnäkijöitä ja suorittanut asiassa teknistä tutkintaa.

Venäjän rekisterikilvissä ollut henkilöauto oli matkalla nelostietä pitkin pohjoiseen ajonopeuden ollessa rajoitusten mukainen. Kaksikaistaisella osalla hieman ennen Haukipudasta ajoneuvo ajautui muutaman kerran tien oikeaan reunaan ja edelleen pientareelle. Kuljettaja oli tällöin tehnyt rajun korjausliikkeen vasemmalle ja menettänyt ajoneuvonsa hallinnan, minkä seurauksena auto kääntyi poikittain ja törmäsi vastaantulevan kuorma-auton keulaan kuljettajan puoli edellä. Autossa olleet mies, nainen ja lapsi menehtyivät. Tienpinta onnettomuuspaikalla oli jonkin verran sohjoinen.
Ajoneuvoa kuljettanutta naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta. Rikosasia ei etene syyttäjälle, koska rikoksesta epäilty on kuollut. Kuorma-auton kuljettajaa ei epäillä rikoksesta. Kolmihenkinen perhe oli tullut Suomeen samana päivänä Venäjältä. Tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana. Tutkinnassa on tehty yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa.

Lue myös: Kaksi aikuista ja lapsi menehtyivät henkilöauton ja kuorma-auton törmäyksessä Pohjantiellä

Kilpailut

Uusimmat