Kaksi aikuista ja lapsi menehtyivät henkilöauton ja kuorma-auton törmäyksessä Pohjantiellä

30.12.2018 10:07 - Ari Kettukangas

Menehtyneet olivat 80-luvulla syntyneet mies ja nainen sekä kouluikäinen lapsi. Kuolleet ovat Venäjän kansalaisia. Vainajat on alustavasti tunnistettu. Onnettomuudesta on tiedotettu Venäjän viranomaisia. Kuorma-auton kuljettaja ei saanut onnettomuudessa vakavia fyysisiä vammoja.


Kolme henkilöä menehtyi henkilöauton ja kuorma-auton törmäyksessä eilen päivällä Oulussa Pohjantiellä. Tapaus sattui klo 15 aikaan hieman Haukiväylän liittymän pohjoispuolella. Liikenne jouduttiin katkaisemaan koko tieosuudelta. Etelän suunnasta matkalla ollut henkilöauto törmäsi kylki edellä vastaan tulleen kuorma-auton keulaan. Törmäyksen voimasta henkilöautossa matkustaneet kolme henkilöä menehtyivät välittömästi. Kolmas vainaja löydettiin, kun onnettomuudessa pahoin vaurioitunut henkilöauto saatiin täysin purettua. Menehtyneet olivat 80-luvulla syntyneet mies ja nainen sekä kouluikäinen lapsi. Kuolleet ovat Venäjän kansalaisia. Vainajat on alustavasti tunnistettu. Onnettomuudesta on tiedotettu Venäjän viranomaisia. Kuorma-auton kuljettaja ei saanut onnettomuudessa vakavia fyysisiä vammoja. Tienpinta onnettomuuspaikalla oli sohjoinen ja liukas. Henkilöautossa oli hyväkuntoiset talvirenkaat. Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.

Lue myös: Kaksi hirvikolaria Meri-Lapissa

Kilpailut

Uusimmat