Metsähallituksen riippusiltojen tarkastuksessa ei havaittu suuria puutteita

22.10.2018 10:57 - Jussi Häkkilä

Erikoissuunnittelija Rami Tuominiemeä Metsähallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.

Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa olevien riippusiltojen tarkastukset on saatu päätökseen. Kaksi kolmasosaa silloista oli hyväkuntoisia, vajaa yksi kolmasosa keskinkertaisessa kunnossa ja yksi silta todettiin huonokuntoiseksi. Selvityksen tavoitteena oli varmistaa käytössä olevien riippusiltojen kunto, mahdollinen toimenpidetarve sekä asiakasohjeistus. Samalla saadaan tietoa hoidon ja kunnostuksen rahoitustarpeesta lähivuosille.

Tällä hetkellä Metsähallituksen hallinnassa on 32 riippusiltaa, joista yksi on käyttökiellossa. Tämän lisäksi kesän aikana kaksi riippusiltaa purettiin. Tarkastuksessa huonokuntoiseksi todettu Savukosken Kolsankosken riippusilta voi edelleen olla käytössä. Ulkopuolisen asiantuntijan ohjeistuksen mukaan siltaa koskevat tiukennetut käyttörajoitteet sekä tihennetty kuntotarkastusväli.
Vuosina 2019-2021 yhdeksälle Pohjois-Lapissa olevalle riippusillalle tilataan ulkopuolinen tarkastus. Tilaus ei johdu puutteista siltojen kunnossa, vaan mm. siltojen käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi rajavalvonta ja porotalous moottorikäyttöisine ajoneuvoineen käyttävät siltoja. Lapin pitkien välimatkojen ja Metsähallituksen henkilöstön vähenemisen takia on myös tarkoituksenmukaista käyttää ulkopuolisia tarkastajia.  

Lue myös: Metsähallitus poistamassa noin viidenneksen ylläpitämistään taukopaikoista

Kilpailut

Uusimmat