Kuva: Finavia

Lentoasemilla jo lähes 19 miljoonaa matkustajaa

17.10.2018 12:55 - Jussi Häkkilä

Tämän vuoden tammi-syyskuussa 18,6 miljoonaa matkustajaa kulki Finavian operoimien 21:n lentoaseman kautta.

Tämän vuoden tammi-syyskuussa 18,6 miljoonaa matkustajaa kulki Finavian operoimien 21:n lentoaseman kautta. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi 11 prosenttia. Kasvu kertoo Finavian mukaan siitä, että Helsinki-Vantaan asema merkittävänä Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen solmukohtana on vahva. Helsinki-Vantaan lentoasemalla kävi tammi-syyskuussa ennätykselliset 15,8 miljoonaa lentomatkustajaa. Matkustajamäärät kasvavat myös keskeisillä maakunta-asemilla, kuten mm. Oulussa, Turussa, Kittilässä ja Vaasassa. Niillä matkustajien määrä nousi noin kymmenen prosenttia.
Finnairin uudet yhteydet näkyvät tilastoissa. Mm. Finnair ja Norwegian ovat lisänneet tuntuvasti tänä vuonna lentoyhteyksiään. Uusi lentoyhtiö FlyDubai aloitti päivittäisen reittiliikenteen Helsinkiin, ja SAS avasi juuri suoran yhteyden Tampereelta Espanjan Malagaan. Tämän kuun lopulla EasyJet avaa yhteyden Englannin Lontoosta Rovaniemelle, minkä odotetaan tuovan lisää matkustajia suoraan Lappiin.
Finavia investoi lentoasemiensa kehittämiseen useita satoja miljoonia euroja vuodessa. Parhaillaan käynnissä ovat laajennukset Helsinki-Vantaan ja Lapin lentoasemilla.

Lue myös: Finavia käynnistää 55:n miljoonan euron investointiohjelman Lapin lentoasemilla

Kilpailut

Uusimmat