Oulun kaupunki, Oulun Matkailu Oy, Finavia ja lentoyhtiö Discover Airlines juhlistivat tänään uuden Saksan Frankfurtin reitin avausta Oulunsalon lentoasemalla.
Pohjois-Pohjanmaa
7 päivää sitten
Huomenna vietetään Enontekiön lentoaseman avajaisia.
Lappi
24 päivää sitten
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen tänä vuonna kolme miljoonaa euroa.
Lappi
noin kuukausi sitten
Kokkolan kaupunki edellyttää, että Finavian valtakunnallinen lentoasemaverkosto on säilytettävä nykyisellään ja hallituksen puoliväliriihessä on turvattava Kokkola-Pietarsaari-Helsinki -reitin ostoliikenteen jatkuminen nykyisen rahoituskauden jälkeen.
Keski-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Finavian 20:n lentoaseman kautta lensi viime vuonna yhteensä 19,6 miljoonaa matkustajaa, joista 16,3 miljoonaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Lappi
4 kuukautta sitten
Tammikuu-heinäkuun välisenä aikana Suomen lentokenttien kautta kulki yli 11 miljoonaa matkustajaa, noin viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Lappi
10 kuukautta sitten
Finavian 20:n lentoaseman kautta kulki tammi-kesäkuussa yhteensä 9,4 miljoonaa matkustajaa, 4,2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Lappi
11 kuukautta sitten
Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut nettonollahiilipäästötason omassa toiminnassaan Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla.
Lappi
noin vuosi sitten
Lentoliikenteen matkustajamäärä kasvoi viime vuonna viidenneksen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa on aloittanut suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä lauantaina 16. joulukuuta. Uuden lentoyhteyden odotetaan mm. kasvattavan Oulun alueen talvimatkailua ja parantavan bisnesmahdollisuuksia.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Finavian lentoasemille avautuu alkavalla talvikaudella 24 uutta reittiä ympäri Eurooppaa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Rovaniemen lentokentällä varauduttiin eilen lento-onnettomuuteen, kun lentokone ilmoitti vaaratilanteesta.
Lappi
noin vuosi sitten
Lentoasemayhtiö Finavia on investoinut 2,5 miljoonaa euroa Kuusamon lentoaseman kiitotievalojärjestelmän uusimiseen sekä rullaustien ja asematason uudelleenpäällystämiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Finavian 20:n lentoaseman kautta matkusti tämän vuoden tammi-kesäkuussa yhteensä yhdeksän miljoonaa matkustajaa, 36 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen vieraili Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
yli 2 vuotta sitten
Finavia uusii kesän aikana Kuusamon lentoaseman kiitotievalojärjestelmän sekä uudelleenpäällystää asematason ja rullaustien.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten