Kuva: Jussi Häkkilä

Kymmeniä tieltäsuistumisia ja peltikolareita Pohjois-Suomessa

26.01.2018 08:35 - Jussi Häkkilä

Oulun ja Lapin läänien alueella ilmoitettiin hätäkeskukseen eilisen aikana yhteensä 72 liikenneonnettomuutta.

Oulun ja Lapin läänien alueella ilmoitettiin hätäkeskukseen eilisen aikana yhteensä 72 liikenneonnettomuutta. Suurin osa niistä oli tieltäsuistumisia ja peltikolareita. Pääosassa tapahtumista selvittiin pelkillä peltivaurioilla, vain muutamassa tapauksessa tarvittiin lääkärin apua. Vakavammilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Onnettomuuksien suman syntymistä edesauttoi sään lauhtumisesta johtunut ajo-olosuhteiden heikkeneminen.

Poliisi muistuttaa autoilijoita siitä, että ajoneuvon nopeus tulee sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi.

Kilpailut

Uusimmat