Kuva: Shutterstock

Suomen elokuvasäätiö jakanut tukea tänä vuonna jo yli 8,8 miljoonaa euroa

15.03.2023 12:33 - Ari Kettukangas

Suurimmat, yli 50 000 euron tuet menivät raumalaisen Iso-Hannun salien kunnostukseen ja sotkamolaisen Kino Vision esitystekniikan uusimiseen. Esitystekniikkaa uusitaan elokuvasäätiön tuella myös mm. Jyväskylän Fantasiassa sekä Rovaniemen, Tornion ja Vaasan BioRex-teattereissa.

Suomen elokuvasäätiö jakanut tänä vuonna jo yli 8,8 miljoonaa euroa tukea ja elokuvasäätiön hallitus on tehnyt alkuvuoden aikana 279 päätöstä. Alkuvuodesta jaetaan kansallisesti merkittävien elokuvafestivaalien toimintatuet. Kahdeksan festivaalia sai yhteensä 580 000 euroa tukea. Elokuvateatterien laitehankinta- ja kunnostustukea myönnettiin 333 900 euroa 17 kohteeseen. Suurimmat, yli 50 000 euron tuet menivät raumalaisen Iso-Hannun salien kunnostukseen ja sotkamolaisen Kino Vision esitystekniikan uusimiseen. Esitystekniikkaa uusitaan elokuvasäätiön tuella myös mm. Jyväskylän Fantasiassa sekä Rovaniemen, Tornion ja Vaasan BioRex-teattereissa. Markkinointi- ja levitystukea myönnettiin 537 000 euroa 10 elokuvalle. Tukea elokuvien kuvailutulkkaukseen ja tekstitykseen heikkokuuloisille myönnettiin 23 783 euroa neljälle elokuvalle. Esityksen ja levityksen tuista neljä hakijaa sai koulutustukea yhteensä 10 400 euroa.

Lue myös: Taikelta tukea maaseudun kulttuurihankkeisiin

Kilpailut

Uusimmat