Oulun kauppakamari palkittiin Suomen parhaana

09.09.2022 11:04 - Minna Kuosmanen

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovista haastattelee Jussi Häkkilä.

Keskuskauppamari on valinnut vuoden kauppakamariksi Suomessa Oulun kauppakamarin. Vuoden kauppakamari palkittiin 8.-9. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla.

Vuoden kauppakamariksi palkittiin Oulun kauppakamari. Valintaa ohjaavat kauppakamariryhmän yhteiset mittarit, jotka liittyvät muun muassa medianäkyvyyteen, vaikuttamistyöhön, jäsenkehitykseen sekä taloudellisiin tunnuslukuihin. Perusteluissa todettiin Oulun kauppakamarin tekevän vuodesta toiseen vahvaa ja tuloksellista työtä.

”Oulun kauppakamari on kyennyt ylittämään tavoitteita vahvalla ja tuloshakuisella tekemisellä haastavista olosuhteista huolimatta. Viimeiset pari vuotta ovat olleet haasteelliset koronapandemian, sekä nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan myötä. Siitä lamaantumatta Oulussa on tehty väsymättömästi töitä alueen elinkeinoelämän sekä kilpailukyvyn eteen ja sen rinnalla on oltu aina valmiina yhteistyöhön”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Vuoden kauppakamarilaiseksi valittiin Olli Hakala Turun kauppakamarista. Hakala on Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö.

Lue myös: Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinto Terrafamelle, kunniakirja Kajaanin ammattikorkeakoululle

Kilpailut

Uusimmat