Utsjoella Kaamasmukan alueelta on löydetty viime sunnuntaina kuolleita poroja.
Oulun poliisi on saanut selvitettyä tammikuussa Oulussa tapahtuneen perhesurman ja päättänyt asiaa koskevan esitutkinnan.
Kahden alle kouluikäisen lapsen isä on vangittu epäiltynä lastensa surmaamisesta Rovaniemellä.
Oulun hiippakunnassa mm. henkisestä huollosta vastaava hiippakuntasihteeri Mirva Kuikkaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Muhoksen kirkko on avoinna hiljentymistä varten eilen uutisoidun perhetragedian vuoksi.
Oulun keskustassa olevasta majoitusliikkeestä löydettiin tänään kuolleena nainen ja kaksi lasta. Äidin epäillään surmanneen kaksi lastaan ja itsensä.
Poliisi on ottanut kiinni miehen epäiltynä lauantaina yksityisasunnossa Oulun Maikkulassa tapahtuneesta surmatyöstä.
Poliisi tutkii Pihtiputaan Muurasjärvellä tapahtunutta henkirikosta, jossa on saanut surmansa paikkakuntalainen keski-ikäinen mies.
Oulun käräjäoikeus vangitsi tänään kalajokiset 35-vuotiaan miehen ja 34-vuotiaan naisen todennäköisin syin epäiltynä murhasta.
1980-luvulla syntynyt kempeleläinen nainen surmattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yksityisasunnossa Kempeleessä.
Pietarsaaressa sunnuntaiaamuna tapahtuneen nuoren naisen surman esitutkinta jatkuu. Poliisi on tapahtumapaikalla ja sen välittömässä läheisyydessä ottanut kiinni kaksi miestä, joiden osallisuutta tapahtumaan selvitellään. Teosta epäillyt pidätetyt 1985 ja 1971 syntyneet miehet ovat paikkakuntalaisia ja poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan he ovat molemmat tekohetkellä olleet kohdeasunnossa.
Syytteiden käsittely saatiin tänään päätökseen Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan istuntopaikalla. Tuomio annetaan helmikuussa.
Poliisi löysi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kotihälytyksen yhteydessä kaksi ihmistä kuolleena omakotitalosta Rovaniemellä.
Poliisi löysi eilisiltana kaksi henkilöä kuolleena omakotitalosta Ivalossa.
Korkein oikeus on tänään hylännyt syyttäjän ja jutun vastaajana olleen oululaisnaisen valituslupahakemukset ns. Oulun vauvasurmia koskevassa asiassa.
Raahessa tapahtuneiden kahden henkirikoksen tutkinta jatkuu tiiviinä. Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni rikoksesta epäiltynä.