Kuva: Mari Korpua

Oulun poliisi on saanut tammikuisen perhesurman esitutkinnan päätökseen

24.09.2021 17:10 - Marja Ollakka

Oulun poliisi on saanut selvitettyä tammikuussa Oulussa tapahtuneen perhesurman ja päättänyt asiaa koskevan esitutkinnan.

Poliisi sai sunnuntaina 24.1.2021 ilmoituksen Muhoksella kadonneesta naisesta ja hänen kahdesta lapsestaan. Nainen oli poistunut kotoa autolla yhdessä yläkouluikäisen sekä alle kouluikäisen lapsensa kanssa edellisenä päivänä, eikä heidän olinpaikkansa ollut tiedossa.

Maanantaina 25.1. oululaisen majoitusliikkeen työntekijä löysi kadonneiksi ilmoitetun naisen ja kaksi lasta kuolleina majoitusliikkeen huoneen sängyltä. Jo esitutkinnan alussa ilmeni, että asiassa on syytä epäillä henkirikoksia. Majoitushuoneesta löytyi jäähyväiskirje, erinäinen määrä avattuja lääkepakkauksia ja ruiskuja.

Esitutkinnassa selvinneen perusteella poliisille on vahvistunut käsitys siitä, että perheen äiti surmasi lapsensa aikaisemmin päivällä työpaikaltaan anastamillaan lääkeaineilla ja sen jälkeen itsensä. Teon epäillään tapahtuneen jo lauantai-illan tai -yön aikana. Uhreissa ei ollut muita väkivallan merkkejä. Nainen oli työskennellyt oululaisessa terveydenhuoltoalan yksikössä ja hänellä oli ollut pääsy tilaan, jossa lääkkeitä säilytettiin.

Teon pääasialliseksi motiiviksi on ilmennyt perheen äidin henkilökohtainen taloudellinen tilanne, josta hän ei ollut nähnyt ulospääsyä.

Tapausta koskeva esitutkintamateriaali sisältää oleellisilta osiltaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja kuolemansyyn selvittämisestä annettujen lakien nojalla salassa pidettävää aineistoa, minkä vuoksi esitutkintapöytäkirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

Poliisi on päättänyt tapauksen esitutkinnan, eikä tiedota asiasta enempää.

Lue myös: Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Oulun eteläpuolella

Kilpailut

Uusimmat