SUH: Tammi-huhtikuussa hukkunut 29 ihmistä
Vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltusta Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan tammi-huhtikuun aikana Suomessa on hukkunut yhteensä 29 ihmistä. Määrä on yli kaksinkertainen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Hukkumisista 17 tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi uidessa, kaksi putoamisen seurauksena ja yhdeksässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Alkuvuoden hukkumiskuolemista 11 tapahtui Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kahdeksan Etelä-Suomessa, neljä Itä-Suomessa, kolme Pohjois-Suomessa, kaksi Lounais-Suomessa ja yksi Lapissa. Lisäksi alkuvuoden aikana on raportoitu yli 80 vakavaa läheltä piti -tilannetta ja kuusi henkilöä on menehtynyt veteen liittyvissä liikenneonnettomuuksissa.
Lue myös: Nainen hukkui Raahen Piehingissä