Kuva: Jussi Häkkilä

Biokaasulaitos Ranualle

18.04.2024 08:46 - Jussi Häkkilä

Ympäristöministeriö avustaa kahdeksaa uutta ravinnekierrätyksen ja uusiutuvan energian hanketta yhteensä 9,6:lla miljoonalla eurolla.

Ympäristöministeriö avustaa kahdeksaa uutta ravinnekierrätyksen ja uusiutuvan energian hanketta yhteensä 9,6:lla miljoonalla eurolla. Hankkeilla edistetään biokaasun tuotantoa, jätevesien käsittelyn energiataloutta sekä ravinteiden kierrätyksen tekniikoiden ja toimintamallien kehittämistä.
Pohjois-Suomen Biokaasu Oy:n hankkeessa toteutetaan Ranualle biokaasulaitos maatalouden lietteille sekä järvibiomassoille, sekä erillinen biokaasureaktori yhdyskunnan jätevesilietteille. Laitoskokonaisuus tuottaa liikennepolttoaineeksi jalostettavaa biokaasua yhteensä 11,2 gigawattituntia vuodessa. Investointikustannus on 6,3 miljoonaa euroa.
Kajaanin Vesi puolestaan toteuttaa Peuraniemen jätevedenpuhdistamolle jäteveden lämmön talteenoton, joka korvaa kaukolämmön käytön ja vähentää lämmityksen energiankulutusta noin tuhat megawattituntia vuosittain. Kannuksen vesiosuuskunnan hankkeessa taas kehitetään puhdistamon energiatehokkuutta.

Lue myös: Suomen Lantakaasu Oy kaavailee uusia biokaasulaitoksia Kokkola-Pietarsaaren, Nivala-Haapaveden ja Etelä-Pohjanmaan alueille

Kilpailut

Uusimmat