Poliisi kiittää yhteistyöstä Vapepaa, Rajavartiolaitosta sekä kaikkia muita etsintään osallistuneita
Lapin lennosto järjestää viikon mittaisen Baana 24 -maantietukikohtaharjoituksen Rovaniemen Norvatien ja Ranuan Hosion varalaskupaikalla huomisesta alkaen.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi, Pohjois- ja Keski-Lapissa oli harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen lämmintä.
Auton rekisteritunnus on FSO-820.
Ympäristöministeriö avustaa kahdeksaa uutta ravinnekierrätyksen ja uusiutuvan energian hanketta yhteensä 9,6:lla miljoonalla eurolla.
Suomen 4H-liitto on palkinnut ranualaisen Mandi Koskelan MandiKon valtakunnallisen vuoden 4H-yritys -kilpailun 13-17-vuotiaiden sarjassa.
Joukko alaikäisiä tappeli eilen Ranuan koulun pihalla.
Henkilöauto suistui tänä aamuna tieltä Ranualla Posiontiellä ja päätyi jokeen katolleen.
Noin 80:n neliön suuruinen kaksikerroksinen omakotitalo kärsi pahoja palovaurioita eilen Simontiellä Ranualla.
Palon syttymissyystä ei tietoa.
Puolustusvoimien maastokuorma-auto suistui ojaan eilen iltapäivällä Ranualla, kun osasto oli siirtymässä harjoitukseen Rovajärvelle.
Ranuan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Johanna Koivusta haastattelee Jussi Häkkilä.
Ranuan kunnanjohtaja Tuomas Aikkilaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Yksi ihminen kuoli tiistaina illalla Ranualla tapahtuneessa rivitalon tulipalossa.
Muut asunnot kärsivät lieviä vesi ja savuvahinkoja. Poliisi jatkaa palonsyyntutkintaa.