Kuva: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan liittyvä yhteistoimintamenettely päättyi - muutokset toteutetaan vuoden loppuun mennessä

16.04.2024 14:49 - Ari Kettukangas

Neuvotteluesitys sisälsi yhteensä 49 toimenpidesuunnitelmaa, joilla toteutuessaan on merkittäviä henkilöstövaikutuksia.

Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan liittyvä yhteistoimintamenettely päättyi ja muutokset toteutetaan vuoden loppuun mennessä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella käydyt neuvottelut kestivät kuusi viikkoa. Aluehallitus käsitteli neuvottelutulosta kokouksessaan tänään. Neuvotteluesitys sisälsi yhteensä 49 toimenpidesuunnitelmaa, joilla toteutuessaan on merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Suunnitelmien joukossa on ollut yksiköiden toiminnan lakkauttamisia, nykyisen toiminnan lakkauttamisia ja uuden toiminnan käynnistymistä tai nykyisen toiminnan supistamista. Lisäksi suunnitelmiin on kuulunut muutoksia muun muassa työntekijöiden työpisteisiin, työtehtäviin, työntekoalueisiin sekä työaikoihin ja työaikamuotoihin. Esitykseen kuuluneita suunnitelmia, niiden perusteita, vaikutuksia ja mahdollisia vaihtoehtoja on käyty neuvotteluissa läpi vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa yhteistoimintalain mukaisesti.

Lue myös: Tekoäly hyötykäyttöön AI Lit Koillismaa -hankkeella Kuusamossa ja Taivalkoskella

Kilpailut

Uusimmat