Kuva: Shutterstock

Iäkkäältä kuljettajalta karannut henkilöauto törmäsi jalankulkijaan ja useisiin autoihin Oulussa

14.01.2024 10:38 - Ari Kettukangas

Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Iäkäs kuljettaja määrättiin tapauksen vuoksi ajokieltoon.

Henkilöauto törmäsi perjantaina iltapäivällä jalankulkijaan ja useisiin autoihin pysäköintialueella Oulussa. Osin autonsa ulkopuolella ollut kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan kaupan pysäköintialueella Metsokankaantiellä Kaakkurissa. Onnettomuus sai alkunsa, kun pysäköityyn autoonsa menneen ja siihen puoliksi istumaan ehtineen kuljettajan auto lähti yllättäen liikkeelle. Kuljettajan jalat olivat tuolloin vielä auton ulkopuolella. Auto oli kiertänyt pysäköintialueella hallitsemattomasti rinkiä ja törmännyt ainakin viiteen muuhun ajoneuvoon ja rollaattorin kanssa liikkuneeseen jalankulkijaan. Lopulta sivullinen henkilö sai sammutettua karanneen auton ja otettua avaimet pois sen virtalukosta. Ensihoito tarkasti jalankulkijan vammat. Törmäyksessä loukkaantui myös yhden pysäköidyn auton kuljettajan paikalla istunut henkilö, jonka vammat tarkastettiin Oysissa. Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Iäkäs kuljettaja määrättiin tapauksen vuoksi ajokieltoon.

Lue myös: Henkilö jäi puristuksiin kahden henkilöauton kolarissa Pyhäjoella

Kilpailut

Uusimmat