Liikkumaan! -tempausviikko kannustaa liikkumaan koko perheen voimin
Ensi viikolla toteutettavan Liikkumaan! -tempausviikon tarkoituksena on kannustaa kaikkia liikkumaan aina, kun se on mahdollista. Tempaus päättää samalla Digillä terveysvalmennusta -hankkeen. Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa hankkeessa on edistetty raskausdiabeteksen riskissä olevien tai siihen sairastuneiden äitien digiosaamista oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Lisäksi hankkeessa on kehitetty neuvoloiden terveydenhuoltohenkilöstön digitaitoja. Hankkeeseen on osallistunut 56 äitiä ja yli 50 terveydenhoitajaa. Lisäksi on tavoitettu satoja perheitä hankkeen tapahtumissa esimerkiksi Oulun ja lähikuntien neuvoloissa. Ensi viikolla järjestetään erilaisia liikunnallisia tapahtumia hankkeen toiminta-alueella Oulussa, Kempeleessä, Limingassa ja Tyrnävällä.
Lue myös: Oulun seudun päiväkoteja mukana laajassa kansainvälisessä lasten liikuntatutkimuksessa