Kuva: Shutterstock
Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys jatkoi kasvua maaliskuussa
Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa 20 700 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 200 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi maakunnista eniten Pohjois-Pohjanmaalla.
Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys jatkoi kasvua maaliskuussa. Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa 20 700 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 200 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi maakunnista eniten Pohjois-Pohjanmaalla. Lomautettujen määrä nousi edelleen ja kohdistui erityisesti rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmään. Avoimien työpaikkojen tarjonnassa oli nähtävissä laskua edellisvuoteen. Maaliskuussa ilmoitettiin avoimeksi kaikkiaan 6 500 uutta työpaikkaa, mikä on 1 700 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Maakunnan työttömyysaste oli maaliskuun lopussa 10,9 % ja koko maassa se oli 9,6 %. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Limingassa ja korkein Vaalassa. Oulussa työttömyysaste oli 12,2 %.
Lue myös: Sievin Vääräjoen tuulivoimahankkeen YVA käynnistynyt