Kuva: Rakennusteho
Muhokselle 600 000 euroa kirkonkylän koulun liikuntasalin ja väestönsuojan rakentamiseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Muhoksen kunnalle 600 000 euroa Kirkonkylän koulun liikuntasalin ja väestönsuojan rakentamiseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Muhoksen kunnalle 600 000 euroa Kirkonkylän koulun liikuntasalin ja väestönsuojan rakentamiseen. Valtakunnallisesti liikuntapaikkojen rakentamiseen myönnettiin tänä vuonna valtionavustuksia 10 775 500 euroa. Avustusta sai kaikkiaan 17 hanketta, joista Muhoksen kunta oli ainoa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueella avustusta saanut. Liikuntasalin ja väestönsuojan rakentaminen käynnistyy tänä kesänä, ja rakennushanke on valmis ensi vuoden elokuun alkuun mennessä. Hankkeen toteuttamiseen on varattu 3 350 000 euroa.
Lue myös: Muhokselle uusi lastenkoti