Kuva: Jussi Häkkilä
SOSTE: Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen tiukentunut
Jo tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten lisäksi myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on tiukentunut Suomessa monin paikoin kuluneen vuoden aikana.
Jo tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten lisäksi myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on tiukentunut Suomessa monin paikoin kuluneen vuoden aikana. Suomen sosiaali ja terveys ry:n sosiaalibarometriin vastanneista sosiaalityöntekijöistä yhteensä 51 prosenttia kertoi joko kirjallisista ohjeistuksista tai suullisista kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä. Eniten kiristyksistä raportoitiin Varsinais-Suomen, Vantaa-Keravan, Satakunnan, Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Kainuun, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilla.
Lue myös: Kela maksoi perustoimeentulotukea 6,3 prosentille väestöstä