Kuva: Jussi Häkkilä

Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Maalismaantien varteen käynnistyy Iissä

12.04.2023 09:09 - Ari Kettukangas

Nykyistä tievalaistusta uusitaan ja valaistusta jatketaan nykyistä pitemmälle matkalle. Tieosuudelle rakennetaan myös neljä pysäkkiparia. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden parantaminen erityisesti koulureittien osalta sekä liikkumisedellytysten parantaminen Asemakylän ja kunnan keskustan välillä.

Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Maalismaantien varteen käynnistyy Iissä. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen Maalismaantielle käynnistyy huhti-toukokuun vaihteessa. Väylä rakennetaan välille Asemakylä – Paasonperä noin 2 kilometriä Iin Aseman koululta Maalismaan suuntaan. Nykyistä tievalaistusta uusitaan ja valaistusta jatketaan nykyistä pitemmälle matkalle. Tieosuudelle rakennetaan myös neljä pysäkkiparia. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden parantaminen erityisesti koulureittien osalta sekä liikkumisedellytysten parantaminen Asemakylän ja kunnan keskustan välillä. Työt alkavat puuston poistolla ja tiellä olevien rakennusten purku- ja siirtotöillä. Työt maastossa ovat valmiina viimeistään tänä vuonna 16. lokakuuta mennessä.

Lue myös: Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ennustetaan tavanomaista kelirikkoa

Kilpailut

Uusimmat