Kuntatyöpaikkoja palkittiin tuloksellisesta kehittämistyöstä -Liminka toistamiseen kekseliäin kunta

01.12.2022 12:00 - Jussi Häkkilä

Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajalaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Tänään palkittiin kymmeniä kuntatyöpaikkoja eri puolilta Suomea tuloksellisesta kehittämistyöstä Kuntatyö2030-gaalassa. Palkintoja myönnettiin yhteensä 50 eri toimialoille.
Palkitut teot on valittu 183:n kehittämisratkaisun joukosta, jotka ilmoitettiin tämän vuoden aikana Tekojen tori -portaaliin.
Eniten kehittämistekoja ilmoitettiin opetus- ja kasvatussektorilta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Niiden teemana oli esimerkiksi työhyvinvoinnin, rekrytoinnin tai esihenkilötyön parantaminen.
Hyvä kiertämään -kampanjassa etsittiin Suomen kekseliäintä kuntaa. Kekseliäimmäksi kunnaksi valittiin se, josta jaettiin eniten kehittämistekoja Tekojen torille syys-lokakuun aikana. Limingan kunta valittiin Suomen kekseliäimmäksi kunnaksi jo toista kertaa peräkkäin.

Lue myös: Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat palkitsi Limingan Suomen kekseliäimpanä kuntana

Kilpailut

Uusimmat