Kuva: Panthermedia

Metsähallitus suunnittelee tuulivoimapuistoa Sieviin

23.11.2022 09:39 - Ari Kettukangas

Tuulivoimapuiston osayleiskaava voitaisiin hyväksyä vuoden 2025 aikana, jonka jälkeen tuulivoimaloille haettaisiin rakennusluvat. Tuulipuiston rakentaminen voisi tällöin alkaa vuosien 2026–2027 aikana, jolloin tuulivoimapuisto voitaisiin ottaa käyttöön arviolta vuosina 2028–2030.

Metsähallitus suunnittelee tuulivoimapuistoa Sieviin. Sievin kunta hyväksyi eilen tiistaina Metsähallituksen kaavoitusaloitteen Vääräjoen tuulivoimapuistosta. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuisi kunnan eteläosaan Vääräjoen molemmin puolin ja sisältäisi alustavasti 25–50 tuulivoimalaa. Hankealueen luoteisosa on merkitty voimassa olevassa maakuntakaavassa tuulivoima-alueeksi. Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt Energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan laatimisen ja kaavaluonnoksessa suunniteltavat tuulivoimalat sijoitetaan valtion maille. Kaava-alueen lopullinen aluerajaus, tuulivoimaloiden sijoittelu kaava-alueen sisällä, tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä ja sähköverkkoon liittämiseen tarvittava voimajohtoreitti tarkentuvat kaavaprosessin aikana. Tuulivoimapuiston osayleiskaava voitaisiin hyväksyä vuoden 2025 aikana, jonka jälkeen tuulivoimaloille haettaisiin rakennusluvat. Tuulipuiston rakentaminen voisi tällöin alkaa vuosien 2026–2027 aikana, jolloin tuulivoimapuisto voitaisiin ottaa käyttöön arviolta vuosina 2028–2030.

Lue myös: Perämeren pohjoisimmissa lahdelmissa jo ohutta jäätä

Kilpailut

Uusimmat