Kuva: Oulun yliopisto

Oulussa viikonloppuna tohtoripromootio

27.05.2022 08:21 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopisto järjestää tänä viikonloppuna 11. tohtoripromootion.

Oulun yliopisto järjestää tänä viikonloppuna 11. tohtoripromootion. Promootiossa viime vuosina väitelleet tohtorit otetaan seremoniallisesti akateemisen yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi. Samalla vihitään yhteensä 21 kunniatohtoria, jotka tiedekunnat ovat valinneet. Kunniatohtorien joukossa ovat mm. toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistö, professori Aarno Palotie, toimitusjohtaja Risto Murto ja vuonna 2019 Nobel-palkinnon saanut Sir Peter Ratcliffe.
Lisäksi nyt juhlitaan ensimmäistä kertaa myös riemutohtoreita, jotka on promovoitu Oulun yliopiston ensimmäisessä tohtoripromootiossa 50 vuotta sitten. Riemutohtoreihin lukeutuvat mm. Teknillisen korkeakoulun pitkäaikainen rehtori Paavo Uronen ja suomalaisen avaruustutkimuksen pioneeri, avaruusfyysikko Pekka Tanskanen.
Huomenna promovoitavat omaisineen sekä kutsuvieraat osallistuvat kulkueeseen Oulun keskustassa ja juhlajumalanpalvelukseen. Kulkue etenee Mannerheiminpuistosta Kirkkokatua pitkin kirkolle. Kulkueella on säävaraus: sateella sitä ei järjestetä.
Promootio on yliopiston suurin akateeminen juhla, ja sitä on viimeksi vietetty vuonna 2017.

Lue myös: Oulun yliopisto aloittaa Inarissa varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien koulutuksen

Kilpailut

Uusimmat