Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäinen tulvahuippu viikon sisällä

21.04.2022 12:38 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan tulvahuippujen ennustetaan jakaantuvan kahteen osaan, koska sään ennustetaan viilenevän ensi viikolla huomattavasti.

Pohjois-Pohjanmaan tulvahuippujen ennustetaan jakaantuvan kahteen osaan, koska sään ennustetaan viilenevän ensi viikolla huomattavasti. Oulun ja sen eteläpuolisten jokivesistöjen ensimmäinen tulvahuippu on tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Toinen tulvahuippu tulee sään lämmettyä ensi kuussa. Oulun eteläpuolella tulvahuipuista tulee hieman keskimääräistä suurempia.

Oulun pohjoispuoleisilla vesistöalueilla tulvahuiput saadaan ensi kuun puolivälin paikkeilla. Mahdolliset vesisateet voivat vielä muuttaa tulevien tulvien suuruutta.

Oulun eteläpuolella olevissa vesistöissä saavutetaan tämän viikon loppupuolella ns. jäänlähtövirtaama, jonka myötä jäät voivat lähteä liikkeelle. Lämpimät ja aurinkoiset säät ovat pehmentäneet jäitä, mutta jäiden kasautuminen padoiksi on kuitenkin mahdollista. ELY-keskus seuraa jäätilannetta.

Lue myös: Oulussa ja eteläisemmissä jokivesistöissä tulvista voi tulla keskimääräistä suurempia

Kilpailut

Uusimmat