Kuva: Pia Hentunen
Kuntalaiset pääsevät osallistumaan Muhoksen Kirkkosaaren uuden sillan taideteoksen tekoon
Muhoksen Kirkkosaaren uuteen siltaan tulee myös taidetta.
Muhoksen Kirkkosaaren uuteen siltaan tulee myös taidetta. Tyrnäväläinen
taiteilija Pia Hentunen on valittu toteuttamaan siltaan integroituva teos hyönteis- ja jäkälälajeista. Osa taideteosta on kuntalaisia osallistava yhteisöllinen osuus. Oulujoki-Opisto järjestää maalis-toukokuussa maksuttoman kurssin, jossa valmistetaan
metallilangasta nypläämällä taiteilijan suunnittelemia osuuksia. Tekijöiden nimet mainitaan
sillan oheen ripustettavassa kyltissä, mikäli osallistujat niin haluavat. Itse sillan rakentaminen käynnistyy kevään aikana ja silta valmistuu loppuvuoteen mennessä.
Lue myös: Minitaidekaappi kiertää Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa