Kuva: Fotolia

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella ensimmäisen koronarokotuksen saanut jo yli 2500 henkilöä

10.03.2021 15:04 - Ari Kettukangas

Hanketta on hidastanut se, että kuluvalla viikolla saatiin odotettua vähemmän rokotteita. THL on kehottanut kuntia varautumaan merkittäviin rokotusmäärien nostoon toukokuulla, koska rokotteiden saatavuus tulee tämän hetkisen tiedon mukaan paranemaan.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella ensimmäisen koronarokotuksen on saanut tähän keskiviikkoon mennessä 2535 henkilöä. Hanketta on hidastanut se, että kuluvalla viikolla saatiin odotettua vähemmän rokotteita, mutta tilanteeseen on odotettavissa parannusta tulevien viikkojen aikana. Ensi viikolla RAS:n aluella rokotetaan noin 600 kansalaista ja ajat näihin rokotuksiin on jo annettu. Rokotuksia annetaan Raahessa NeuvoRassissa ja Kummatin koululla sekä Siikajoella, Vihannissa ja Pyhäjoella. Koronarokotteiden toimitusmäärät tulevat kasvamaan alkaen viikosta 14, mikä nopeuttaa rokotusten etenemistä. THL aikoo ohjata rokottamisen yli 70-vuotiaisiin ikäihmisiin, koska Astra Zenecan rokotteesta poistuu ikäraja ja sen on todettu olevan tehokas ja turvallinen myös yli 70-vuotiaille. THL on kehottanut kuntia varautumaan merkittäviin rokotusmäärien nostoon toukokuulla, koska rokotteiden saatavuus tulee tämän hetkisen tiedon mukaan paranemaan. Alueen koronatilanne on aktivoitunut. Siitä huolimatta alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaina, ettei uusia rajoituksia määrätä, vaan jo aiemmin päätetyt ja tällä viikolla voimaan astuneet rajoitukset ja suositukset ovat riittävät. RAS:n alueella koronatilanne on aktivoitunut erityisesti Pyhäjoella, jossa on ollut viime päivinä useita positiivisia tapauksia. Viimeisen 14 vuorokauden aikana 13 pyhäjokista on saanut tartunnan. Kaikki viime päivien positiiviset tapaukset on todettu jo aiemmin karanteenissa olleilla, eikä uusia altistuneita ole ilmennyt. Positiivisia tapauksia voi vielä ilmetä, mutta vähitellen tartuntamäärät tulevat oletettavasti vähenemään myös Pyhäjoella.

Lue myös: Oulun kaupunginsairaalan ketjussa uusia tartuntoja

Kilpailut

Uusimmat