Kittilän kaivos tuottanut yli 62 tonnia kultaa

02.03.2021 09:09 - Jussi Häkkilä

Agnico Eagle Finland Oy:n toimitusjohtaja Jani Lösöstä haastattelee Jussi Häkkilä.

Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivos saavutti viime viikolla historiallisen merkkipaalun, kun sen tuotanto ylitti kahden miljoonan unssin rajan. Kahden miljoonan unssin eli noin 62 200:n kilon tuotanto on tuonut yhteiskunnalle rojalteina yli 36 miljoonaa sekä yhteisöveroja ja muita veroluonteisia maksuja noin 210 miljoonaa euroa.  Pelkästään viime vuodelta yhtiö maksaa rojalteja valtiolle noin 5,6 miljoonaa ja yhteisöveroja noin 12 miljoonaa euroa.

Kittilän kaivoksen ensiaskeleet otettiin vuonna 1986, kun tierakentamisen yhteydessä tehdyssä kallioräjäytyksessä löytyi kultaa sisältänyt kivi ja Geologian tutkimuskeskus alkoi selvittää esiintymää. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tammikuussa 2009 ensimmäinen kultaharkko näki päivänvalon.

Tätä nykyä Euroopan suurin kultakaivos työllistää noin 1100 työntekijää. Viime vuonna toteutettu rikastamon laajennus kasvattaa tuotantokapasiteettia noin 20 prosenttia. Kaivoksen malmivarat mahdollistavat tuotannon jatkumisen ainakin vuoteen 2034 saakka.

Lue myös: Sotkamo Silver Oy:lle uusi ympäristölupa Sotkamon hopeakaivoksen toiminnan laajentamiseen ja muuttamiseen

Kilpailut

Uusimmat