Kuva: Shutterstock

Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa koronasuositusten noudattamisen tärkeydestä työpaikoilla

26.01.2021 16:33 - Marja Ollakka

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä esittää huolensa siitä, ettei monilla työpaikoilla noudateta enää koronasuosituksia. Tämä näkyy nousseina tartuntamäärinä erityisesti rakennustyömailla ja monissa pienyrityksissä. Koordinaatioryhmän mukaan suosituksia on tärkeä noudattaa, ettei maakunnassa jouduttaisi palaamaan epidemian leviämisvaiheeseen.

Alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja Juha Korpelaisen mukaan väestössä alkaa olla väsymistä koronaepidemian aikaisiin suosituksiin ja rajoituksiin.

Koronaepidemia on edennyt Pohjois-Pohjanmaalla aaltoillen. Koronavirusta esiintyy kuitenkin väestössä edelleen ja maakunnassa täyttyvät kiihtymisvaiheen kriteerit. Koordinaatioryhmä suosittelee nykyisten rajoitusten jatkamista 28.2.2021 saakka.

Suosituksien noudattaminen on tärkeää kaikissa ikäryhmissä, koska tauti leviää ja on vakava ikäihmisille ja riskiryhmille. Koordinaatioryhmä muistuttaa etätyöhön siirtymisen tärkeydestä sekä turvavälien, hyvän käsihygienian ja maskin käytön merkityksestä. Mitä alhaisempina epidemialuvut pysyvät, sitä nopeammin toimintaa voidaan palauttaa.

Lue myös: Lapissa jatkuu yli 50:n hengen tilaisuuksien pitokielto koronan takia

Kilpailut

Uusimmat