Kuva: Jussi Häkkilä
Koronaepidemia kiihtynyt Oulussa joulun jälkeen
Eilen Oulussa todettiin kuusi uutta koronavirustartuntaa.
Eilen Oulussa todettiin kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tämän pienin päivittäinen määrä viime viikolla. Karanteeniin asetettiin eilen 36 henkilöä. Uusia joukkoaltistumisia ei tullut tietoon. Mehiläisen tehostetun palveluasumisen Mainiokoti ja ykköskodissa Kiimingissä on todettu korona-altistuminen.
Viime viikolla Oulussa todettiin 115 uutta tartuntaa. Tämä on noin kolmanneksen enemmän kuin edellisellä viikolla.
Karanteeniin asetettiin viime viikolla 480 henkilöä, yli puolet enemmän kuin edellisellä viikolla. Joukkoaltistumisia oli viime viikolla kymmenen, kun edellisellä viikolla niitä oli yksi.
Oulu on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa, ja epidemia on kiihtynyt joulun jälkeen ja vuoden ensimmäisellä viikolla. Oulun yliopistollisessa ja Oulun kaupunginsairaalassa on tällä hetkellä kymmenisen koronapotilasta. Tällä viikolla Oulun kaupunki varautuu näytteenottoaktiivisuuden merkittävään kasvuun ottamalla mukaan yksityisten toimijoiden näytteenottokapasiteettia täydentämään kaupungin omaa näytteenottoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on myös päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan koko maassa tästä eteenpäin 12 vuotta täyttäneille, kun tähän asti suositus on koskenut yli 15-vuotiaita.
Lisäksi Oulun kaupunki jatkaa lasten ja nuorten harrastamista koskevia suosituksia. Säädetyt suositukset ja rajoitukset pidetään ennallaan toistaiseksi. Tilannetta arvioidaan uudelleen ylihuomenna.
Koronarokotukset kohdentuvat tällä viikolla Oulun hoivayksiköiden asukkaisiin ja työntekijöihin. Rokotteen tulee samaan yli 600 henkilöä. Tämän jälkeen rokotukset tulevat kohdistumaan muihin ympärivuorokautisessa hoidossa oleviin ikäihmisiin ja heitä hoitaviin työntekijöihin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu tähän mennessä 38 590 koronatartuntaa. Kuolleita on 586. Sairaalahoidossa on koronan takia 176 henkilöä, joista teholla 29. Lapissa on todettu tähän mennessä 378, Länsi-Pohjan alueella 383, Pohjois-Pohjanmaalla 1726, Keski-Pohjanmaalla 157 ja Kainuussa 172 koronatartuntaa.