Kuva: Ari Kettukangas

Fortum varautuu Oulujoen vesistöalueen jääpatoihin ja hyydetulviin pelastuslaitosten kanssa

23.12.2020 15:50 - Ari Kettukangas

Järvien rantojen ja jokivarren kiinteistönomistajia kehoitetaan edelleen varautumaan poikkeuksellisiin vedenkorkeuksiin siirtämällä mahdollisuuksien mukaan veneet ja laiturit pois vedestä ja tarpeen mukaan suojaamaan muita rakenteita.

Kaikkien Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat edelleen nousussa ja ovat vuodenaikaan nähden korkealla. Sääolosuhteet ovat vaihdelleet suuresti Oulujoen vesistöalueella viimeisen kahden viikon aikana. Kuluneen pakkasjakson aikana Oulujokeen saatiin muodostettua ohut jääkansi, joka on nyt lauhan jakson aikana osittain sulanut ja lähtenyt liikkumaan virtaamien mukana aiheuttaen Montta–Merikoski välille veden pintaa paikallisesti nostaneita jääpatoja. Lauhemman sään aikana Oulujoen virtaamia on nostettu korkeammiksi, jotta Oulujärveen saataisiin tehtyä lisää tilaa uusille jäädytysajoille. Seuraava pakkasjakso on sääennusteen mukaan tulossa joulun aikaan, jolloin on olemassa edelleen riski supon eli hyyteen muodostumiseen. Jääpadon aiheuttaman tulvan riskiä esiintyy erityisesti Montta–Merikoski välillä. Virtaamaltaan pienempää jäädytysajoa jatketaan taas heti olosuhteiden niin salliessa. Fortum varautuu poikkeuksellisiin tilanteisiin yhteistyössä Kainuun ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitosten kanssa. Järvien rantojen ja jokivarren kiinteistönomistajia kehoitetaan edelleen varautumaan poikkeuksellisiin vedenkorkeuksiin siirtämällä mahdollisuuksien mukaan veneet ja laiturit pois vedestä ja tarpeen mukaan suojaamaan muita rakenteita.

Lue myös: Hirviseuran maja paloi käyttökelvottomaksi Muhoksella

Kilpailut

Uusimmat