Kuva: Oulun yliopisto

Oulun yliopiston keskustakampuksen suunnittelu liikkeelle

05.11.2020 14:51 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupunginhallitus edellyttää, että Oulun yliopisto tuottaa sille ensi maaliskuun loppuun mennessä riittävät tiedot keskustaan siirtyvistä toiminnoista logistiikka- ja pysäköintitarpeineen.

Oulun kaupunginhallitus edellyttää, että Oulun yliopisto tuottaa sille ensi maaliskuun loppuun mennessä riittävät tiedot keskustaan siirtyvistä toiminnoista logistiikka- ja pysäköintitarpeineen.
Yliopiston alustavana suunnitelmana on, että uudelle keskustakampukselle sijoittuisi opetus- ja opiskelutiloja sekä muunneltavia tapahtuma- ja kokoustiloja noin 20 000:n neliömetrin verran. Henkilöstön toimitiloja keskustakampukselle tulisi noin 10 000 neliötä.
Linnanmaan tiloista luopumista tarkastellaan eri alueiden vuokrasopimusten, rakennusten kunnon sekä yliopiston käyttöön jäävien tilojen yhtenäisyyden näkökulmasta. Yliopiston olisi mahdollista luopua esimerkiksi päärakennuksesta, Tietotalosta, Ympäristötietotalosta sekä kauppakorkeakoulun ja kirjasto Pegasuksen tiloista.​ Luovuttavista tiloista päätetään kiinteistöjen omistajan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa käytävien neuvotteluiden jälkeen.
Linnanmaalta keskustakampukselle siirtyvistä tiedekuntien toiminnoista päätetään hankesuunnittelun edetessä.

Lue myös: Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki: Yliopisto jakautuu jatkossa kolmelle kampukselle

Kilpailut

Uusimmat