Kuva: Mari Korpua

Poliisi kaipaa tietoja Oulun eilisestä kolarista

29.06.2020 13:42 - Jussi Häkkilä

Kaksi henkilöautoa kolaroi varhain eilen Oulussa Ruskonseläntiellä.

Kaksi henkilöautoa kolaroi varhain eilen Oulussa Ruskonseläntiellä. Autoissa olleista kahdeksasta henkilöstä kuusi joutui sairaalaan eriasteisten vammojen takia.
Oulun suuntaan ajanut kuljettaja oli yllättäen kääntänyt autonsa Kiimingin suuntaan ajaneen auton eteen niin, että autot törmäsivät. Onnettomuudessa oli useita osallisia ja paljon silminnäkijöitä. Esitutkinnan turvaamiseksi poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkkoja tapahtumatietoja, jotta tiedottamisella ei vaikuteta osallisten kertomuksiin. Poliisi pyytää tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä. Erityisesti poliisia kiinnostavat mahdolliset videotallenteet tapahtuneesta.
Liikenneonnettomuuden lisäksi poliisi selvittää myös sitä, oliko kyseessä järjestetyn yleisötilaisuuden kaltainen tapahtuma. Näin ollen tilaisuuden koollekutsuja olisi ollut velvollinen huolehtimaan tilaisuuden turvallisuudesta sekä tekemään tapahtumasta etukäteen ilmoituksen poliisille. Laiminlyömällä nämä hän on saattanut syyllistyä kokoontumislain mukaiseen kokoontumisrikkomukseen.
Yhteyttä voi ottaa vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla vihjeet.oulu@poliisi.fi.

Lue myös: Poliisipartio pysäytti hurjastelijan Limingassa - keskinopeus lähes 190km/h

Kilpailut

Uusimmat