Kuva: Fotolia

KKV: Kuutta taksikeskusta epäillään yhä kielletyistä kilpailunrajoituksista

04.06.2020 09:55 - Jussi Häkkilä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on selvittänyt Kela-kyytejä välittävien taksiyhtiöiden mahdollisesti kilpailua rajoittavaa toimintaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on selvittänyt Kela-kyytejä välittävien taksiyhtiöiden mahdollisesti kilpailua rajoittavaa toimintaa. Osa tutkituista 13:sta yhtiöistä on selvityksen aikana muuttanut ongelmallisiksi arvioidut toimintatavat ja virasto on päättänyt näiden yhtiöiden toiminnan tutkinnan. Virasto jatkaa vielä kuuden välityskeskuksen tutkintaa. Tutkinta on lopetettu Kokkolan Taksiliikenne Oy:n, Kuru-Taksi Oy:n, Pohjanmaan Taksi Oy:n, PRO-Keskus Oy:n, Taksi Päijänne Oy:n, Tampereen Aluetaksi Oy:n ja Vaasan Ulataksi Oy:n osalta. Kuuden yhtiön toiminnan epäillään edelleen rajoittavan kilpailua. Näiden joukossa ovat mm. Kainuun Taksivälitys Oy ja Oulun Aluetaksi Oy.
Viraston selvitysten perusteella näyttää siltä, että useiden alueellisten tilausvälityskeskusten toiminta on estänyt tai vaikeuttanut autoilijayrittäjien toimintaa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan autoilijoiden pääsyä välityksen piiriin on estetty erilaisilla rajoituksilla ja kiintiöillä, kyytejä ei ole jaettu tasapuolisesti, ja autoilijoita on kielletty ajamasta muille välityskeskuksille.

Lue myös: Kilpailu- ja kuluttajavirasto epäilee useita taksien välityskeskuksia kielletyistä kilpailunrajoituksista

Uusimmat