Oulun kauppakamari: Koronakriisi ei ole poistanut osaavan työvoiman tarvetta

28.05.2020 08:53 - Jussi Häkkilä

Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikaista haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun kauppakamarin alkuvuodesta teettämän työvoima- ja osaamiskyselyn mukaan 63:lla prosentilla yrityksistä on pula ammattitaitoisista työntekijöistä. Tuloksista käy myös ilmi, että 70 prosenttia vastanneista aikoo jatkossa käyttää ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä enemmän kuin nyt. Tilanne johtuu ainakin osittain siitä, että osaavia työntekijöitä ei saada alueelle. Suomalaiset eivät ole enää niin valmiita muuttamaan töiden perässä kuin aiemmin. Koronakriisi ei ole Oulun kauppakamarin mukaan poistanut osaavan työvoiman tarvetta. Ulkomaalaisia osaajia tarvitaan jo tänä kesänä useita satoja. Syksyllä ja pidemmällä tähtäimellä tarve tulee edelleen kasvamaan. Haaste on jatkuvaa kauppakamarin kysymässä yhdeksän merkittävän alueen teollisuusyrityksen otoksessa.
Oulun kauppakamarin jäsenyritykset ovat lisäksi havainneet rekrytointivaiheessa epäkohtia, joihin halutaan mahdollisimman nopeita ratkaisuja. Parannusta toivotaan mm. käsittelyaikoihin, jotka ovat sekä työ- että oleskelulupien osalta pääsääntöisesti liian pitkiä.

Lue myös: Lapissa 6700 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten

Kilpailut

Uusimmat