Kuva: Fotolia

Liikuntaseurat voivat hakea avustusta digi- ja etävalmennukseen

06.05.2020 09:30 - Ari Kettukangas

Seurat voivat hakea avustusta toiminnan ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi esimerkiksi etä- tai digivalmennuksella, kun toimintaa ei voi järjestää rajoitusten takia tavalliseen tapaan. Avustusta voi hakea toimintaan, jota järjestetään kuun loppuun saakka. Avustusta haetaan aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Hakuaika päättyy ensi viikon torstaina klo 16.15.

Liikunta- ja urheiluseurat voivat hakea aluehallintovirastolta erityisavustusta toimintaan, jota ne järjestävät koronavirusepidemiasta aiheutuneiden rajoitusten aikana. Seurat voivat hakea avustusta toiminnan ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi esimerkiksi etä- tai digivalmennuksella, kun toimintaa ei voi järjestää rajoitusten takia tavalliseen tapaan. Avustusta voi hakea toimintaan, jota järjestetään kuun loppuun saakka. Avustusta haetaan aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Hakuaika päättyy ensi viikon torstaina klo 16.15. Avustusta voivat hakea paikalliset liikunta- ja urheiluseurat, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. Päätökset avustuksen saajista pyritään tekemään kesäkuun puoliväliin mennessä.

Lue myös: Kirjastopalveluiden rajoitusten purkaminen alkaa Oulussa

Kilpailut

Uusimmat