Kuva: Ari Kettukangas

Sään viileneminen siirtää Ii- ja Kuivajokien tulvaa ensi kuun lopulle

30.04.2020 10:54 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaalla lämpötila säilyy viileänä ja lumen sulaminen ja jokien virtaamien kasvu käynnistyy hitaasti.

Pohjois-Pohjanmaalla lämpötila säilyy viileänä ja lumen sulaminen ja jokien virtaamien kasvu käynnistyy hitaasti. Viileän sään arvioidaan jatkuvan ensi kuun alkupuolelle asti. Iijoen ja Kuivajoen tulvahuipun arvioidaan ajoittuvan ensi kuun loppuun. Suuri lumimäärä mahdollistaa ennätyssuurten tulvien syntymisen erityisesti Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosien vesistöalueella. Jos kylmä ja lämmin sää vuorottelevat, voi tulva jakautua pitkälle aikavälille ja tulvahuippu jäädä pienemmäksi. Pudasjärvellä ja Oijärvellä on edelleen riski kiinteistöjen tulvavahingoille myös vakituisen asutuksen osalta. Ennusteen mukaan pahin tulvatilanne uhkaa Pudasjärven ja Iijoen alaosan aluetta. Tulvan suuruus on tämänhetkisen ennusteen mukaan samaa luokkaa kuin vuonna 1982. Pohjois-Pohjanmaan eteläosan vesistöissä jäänlähtö on jo pääosin tapahtunut. Jääpatotulvariski arvioidaan pieneksi koko Pohjois-Pohjanmaan alueella. Kala-, Pyhä-, Siika-, Patti- ja Temmesjoella tulvan ei arvioida aiheuttavan vahinkoja.

Lue myös: Lapin tulvahuippu touko-kesäkuun vaihteessa -lumimäärä ennustaa ennätyssuuria tulvia useammalla vesistöalueella

Kilpailut

Uusimmat