Iin kunta voitti ekologia-sarjan kansainvälisessä Innovation in Politics -kilpailussa

05.12.2019 09:21 - Jussi Häkkilä

Iin Micropolis Oy:n toimitusjohtaja Leena Vuotovettä haastattelee Jussi Häkkilä.

Iin kunnan hanke Local Solutions to Global Challenges on palkittu ekologia-sarjan voittajana Saksan Berliinissä Innovation in Politics -kilpailussa. Iin kunta palkittiin monivuotisesta hankkeestaan, jossa hiilidioksidipäästöjä on leikattu 60:lla prosentilla mm. vähentämällä kulutusta ja siirtymällä tuuli- ja aurinkoenergiaan. Hanke käynnistettiin vuonna 2012. Nyt kaikki Iin koulut ja päiväkodit osallistuvat hankkeeseen. Ne seuraavat veden-, lämmön- ja sähkönkulutusta, ja saavat puolet säästöstä käyttöönsä.

Innovation in Politics 2019 -kilpailuun osallistui Euroopan neuvoston jäsenmaista yhteensä 402 hanketta, ja niistä raati valitsi finaaliin 80 parasta. Suomesta finaaliin pääsi Iin kunnan lisäksi Suomen Yrittäjien ja Opetushallituksen hanke ”Competent Teachers, Entrepreneurial Youths”.

Kilpailussa palkitaan innovatiivisia yhteiskunnallisia hankkeita kahdeksassa kategoriassa: elämän laatu, vapaus, hyvinvointi, ekologisuus, sivistys, demokratia, ihmisoikeudet ja yhteisöllisyys.

Lue myös: Iin Ilmastoareena keräsi 1400 Iin koululaista marssimaan ilmaston puolesta

Kilpailut

Uusimmat