Nelostiellä käyttöön uutta telematiikkaa

05.02.2019 08:39 - Jussi Häkkilä

ITM Finlandin Oulun Tieliikennekeskuksen liikennekeskuspäällikkö Marika Saarenpäätä haastattelee Jussi Häkkilä.

Nelostiellä Oulun ja Kemin välillä otetaan käyttöön uutta telematiikkaa. Sen avulla seurataan, ohjataan, opastetaan ja sujuvoitetaan liikennettä. Samalla parannetaan liikenneturvallisuutta.
Oulun kohdalle Pohjantielle rakennetaan myös uusia telematiikka- eli liikenteenhallintajärjestelmiä olosuhteiden seurantaa ja liikenteen ohjausta varten. Tällaisia ovat esimerkiksi liikenteen automaattiset mittauspisteet, liikenteen seurantakamerat, tiesääasemat sekä sähköiset nopeusrajoitus-, varoitus- ja tiedotusopastemerkit. Uudet laitteet ja järjestelmät otetaan käyttöön vaiheittain. Tällä viikolla otetaan uusi telematiikka käyttöön Pohjantiellä Lintulan ja Iskon välisellä osuudella. Loppuosa valmistuu tämän vuoden aikana.
Valmistuttuaan uusi telematiikkajärjestelmä tarjoaa tienkäyttäjille aiempaa kattavammin tietoa mm. kelistä, liikenteestä ja liikenteen häiriöistä. Muuttuviin liikennetilanteisiin reagoidaan mm. vaihtuvin liikennemerkein, tiedotusopastein ja varareittien varrella myös liikennevalo-ohjauksin.


Lue myös: U-käännös moottoritiellä aiheutti kolarin Oulussa

Kilpailut

Uusimmat