Keski-Pohjanmaan maakunnallinen yrittäjäpalkinto Niskasen Maansiirto Oy:lle Haapajärvelle

05.12.2018 19:30 - Ari Kettukangas - Luettu 122 kertaa

Toimitusjohtaja Pekka Niskasta haastattelee Jussi Häkkilä.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien maakunnalliseksi vuoden yrittäjäksi on valittu Niskasen Maansiirto Oy Haapajärveltä. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös vuoden yksinyrittäjäpalkinto, joka luovutettiin Design Esko Heikkiselle Kalajoelle.  Palkintoraati halusi nostaa maakunnan menestyvistä yrityksistä esille menestyjiä, jotka erikoistumisellaan ja vakaalla kasvullaan erottuvat esimerkillisinä esikuvina alueen elinkeinoelämälle.
Niskasen Maansiirto Oy on menestynyt erikoistumalla vesihuolto-, maanrakennus- ja lyöntipaalutustöihin. Yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät ja tästä esimerkkinä ovat Kauppalehdeltä ja Suomen Asiakastiedolta saadut tunnustukset. Yritys työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä. Yrityksen liikevaihto oli viime vuoden lopulla 6,8 miljoonaa euroa.
Design Esko Heikkinen menestynyt taitavalla käsityöllään myös kansainvälisesti sekä toiminut koko ajan yksinyrittäjänä. Esko Heikkinen valmistaa puukkoja myös tilaustyönä esimerkiksi liikelahjaksi asiakkaan toivomusten mukaan. Esko Heikkinen perusti yrityksen vuonna 2012. Ennen tätä hän harrasti malmin etsintää sekä korukivien ja mineraalien keräilyä sekä kivien työstämistä. Yrityksellä on verkkokauppa sekä pajamyymälä Kalajoella. Lisäksi Heikkinen pitää myös blogia, josta voi lukea mm. istuvalle presidentille Sauli Niinistölle tehdystä Lennu -puukon tekovaiheista.

Lue myös: Noin 100 henkilöä altistunut tuhkarokolle Soiten alueella

Arvostele artikkeli

Uusimmat