Kuva: Fotolia

Noin 100 henkilöä altistunut tuhkarokolle Soiten alueella

05.12.2018 12:37 - Ari Kettukangas

Kyseessä ei ole tuhkarokkoepidemia, mutta sen uhka on olemassa. Epidemiauhka on olemassa vielä noin viikon ajan. Tähän mennessä ylimääräisissä rokotuksissa on rokotettu yhteensä reilu 200 henkilöä. Soite jatkaa ajanvarauksettomia tuhkarokotustilaisuuksia perjantaina ja maanantaina.

Soite on jatkanut toimenpiteitä tuhkarokkoepidemian estämiseksi.
Uusia tautitapauksia ei tällä hetkellä ole tiedossa. Soiten alueella tuhkarokolle altistuneita henkilöitä on noin 100. Kyseessä ei ole tuhkarokkoepidemia, mutta sen uhka on olemassa. Epidemiauhka on olemassa vielä noin viikon ajan. Soiten alueella tilanne ei ole aiheuttanut muutoksia asukkaiden arkeen. Kuitenkin Kruunupyyn alhaisen rokotuskattavuuden vuoksi kehotetaan alueen väestön tarkistamaan oma rokotesuojansa ja vahvistamaan se tarvittaessa. Muuten Soiten alueella rokotekattavuus on korkea, eikä erityistoimiin ole aihetta. Tähän mennessä ylimääräisissä rokotuksissa on rokotettu yhteensä reilu 200 henkilöä. Soite jatkaa ajanvarauksettomia tuhkarokotustilaisuuksia perjantaina ja maanantaina. Ajanvaraukseton rokotus on tarkoitettu henkilöille, joilla tuhkarokko-rokote MPR-rokote on puutteellinen, eli jos henkilö ei ole saanut lainkaan rokotetta tai on saanut vain yhden rokoteannoksen. Rokotusohjelman rokotuksia ei aikaisteta. Koululaiset voivat tarkistaa omat rokotustietonsa kouluterveydenhoitajalta, joka myös rokottaa tarvittaessa.

Lue myös: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite ryhtynyt toimenpiteisiin tuhkarokkoepidemian estämiseksi

Kilpailut

Uusimmat