Kuva: OAMK

Oulun ammattikorkeakoulun vuoden alumni Kari Kokko ja vuoden sidosryhmä Nokian Oulun tehdas

01.10.2018 08:29 - Jussi Häkkilä

Oulun ammattikorkeakoulu julkisti perjantaina vuoden alumnin ja sidosryhmän.

Oulun ammattikorkeakoulu julkisti perjantaina vuoden alumnin ja sidosryhmän.  
Vuoden alumniksi valittiin Elvak Oy:n varatoimitusjohtaja Kari Kokko. Hän tekee valintaperustelujen mukaan merkittävää työtä koulun ja opiskelijoiden hyväksi. Kokko on pitänyt sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelijoille opintojaksoja, edistänyt opiskelijoiden työharjoitteluja sekä tarjonnut yrityksensä kautta opinnäytetöitä. Lisäksi Kokko on osallistunut sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmatiimiin, ollut mukana kehittämässä opetussuunnitelmia sekä rekrytoinut merkittävän osan yrityksensä henkilöstöstä Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneista opiskelijoista. Kokko on myös tuonut Oulun ammattikorkeakoulua jatkuvasti positiivisesti esille mm. osallistumalla sähkö- ja automaatiotekniikan esittelyvideoiden tekemiseen sekä rahoittamalla Digiauto-hanketta. 
Vuoden sidosryhmäksi Oulun ammattikorkeakoulu valitsi Nokian Oulun tehtaan. Nokia on tehnyt Oulun ammattikorkeakoulun kanssa pitkäjänteistä yhteistyötä vuosien aikana. Yhtiö on tarjonnut tietotekniikan opiskelijoille tuotekehitysprojekteja, ollut mukana hankkeissa ja myös tietotekniikan opettajat ovat olleet eri tavoin yhteistyössä Nokian kanssa. Viime vuonna hanke- ja projektiyhteistyö on keskittynyt 5G-verkon ympärille. Oamk on liitetty 5G-testiverkkoympäristöön, jota on tarkoitus alkaa käyttää erilaisissa tuotekehitysprojekteissa.

Lue myös: Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen Oulun yliopiston tämän vuoden alumni

Kilpailut

Uusimmat