Tänä vuonna tulee kuluneeksi 125 vuotta konetekniikan koulutuksen aloittamisesta Oulussa.
Finnish Nigtmares -sarjakuvan luoja Karoliina Korhonen on Oulun ammattikorkeakoulun tämän vuoden alumni.
Oamk Linnanmaa -rakennushanke on harjakorkeudessa.
Oulun ammattikorkeakoulu, Insinööriliitto ry sekä Oulun Insinöörit ry ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on lisätä ja kehittää yhteistyötä.
Oulun ammattikorkeakoulu on maakunnallinen koordinaattori CANEMURE - Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia -hankkeessa.
Oulun ammattikorkeakoulu pilotoi tulevana keväänä suomenkielistä digiohjauksen peruskurssia, joka toteutetaan kokonaan verkossa.
Yhteenlaskettu lahjoitussumma on yli 669 000 euroa.
Lahjoitus kohdistetaan liiketalouden koulutukseen.
Oulun ammattikorkeakoulussa on kevään 2019 yhteishaussa tarjolla kolme uutta Master- eli ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta.
Oulun ammattikorkeakoulu ja Caritas-Säätiö ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen.
Oulun ammattikorkeakoulu julkisti perjantaina vuoden alumnin ja sidosryhmän.
Oulun ammattikorkeakoulun lukuvuoden avajaisissa palkittiin tänään vuoden opiskelija, opettaja, oamkilainen, julkaisu sekä opinnäytetyö.
LähiTapiola Pohjoinen lahjoittaa 100 000 euroa Hyvinvointia pohjoiseen Suomeen -varainhankintakampanjaan Oulun ammattikorkeakoululle.
Oulaisten Osuuspankki on päättänyt lahjoittaa Oulun ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan 10 000 euroa.
Oulun Osuuspankki on päättänyt lahjoittaa 200 000 euroa Oulun ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan.
Oulun ammattikorkeakouluun haki eilen päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 5 005 ensisijaista hakijaa.