Kuva: Bittium

Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen Oulun yliopiston tämän vuoden alumni

04.05.2018 12:30 - Jussi Häkkilä

Kauppatieteiden maisteri, talousekonomi, toimitusjohtaja Hannu Huttunen on nimetty Oulun yliopiston tämän vuoden alumniksi.

Kauppatieteiden maisteri, talousekonomi, toimitusjohtaja Hannu Huttunen on nimetty Oulun yliopiston tämän vuoden alumniksi. Oulun Yliopistoseura ry julkisti nimityksen tänään Oulun yliopistopäivän alumnijuhlassa. Valinnan perusteena on Huttusen merkittävä työ Pohjois-Suomen ja koko Suomen talouselämän hyväksi sekä menestys yritysjohtajana.
Hannu Huttunen valmistui Oulun yliopiston yrityksen taloustieteen koulutusohjelmasta vuonna 1993 pääaineenaan laskentatoimi. Tutkinnon suoritettuaan hän on toiminut Nokia Mobile Phonesin, Nethawkin ja Elektrobitin johtotehtävissä ja sittemmin Bittiumin toimitusjohtajana.
Oulun yliopistoseura nimitti vuoden alumnin nyt 20. kertaa. .
Oulun yliopiston alumnijuhlassa nimettiin myös Oulun yliopiston vuoden opiskelija. Hän on geotieteiden opiskelija Emmi-Kaisa Molkkari. Molkkari on omalla aktiivisuudellaan vaikuttanut positiivisesti useiden Oulun yliopiston piirissä toimivien yhdistysten toimintaan ja tehnyt suuren työn opiskelijoiden viihtyvyyden parantamiseksi. Hän on toiminut alansa opiskelijajärjestöjen luottamustehtävissä ja tiedekuntansa hallinnon opiskelijaedustajana. Hänet tunnetaan opiskelijoiden keskuudessa myös tunnollisena ja määrätietoisena opiskelijana. Nimeämisen teki Oulun Yliopistoseura Rauhala-klubi ry:n esityksestä.

Lue myös: Bittium toimittaa Puolustusvoimille ohjelmistojärjestelmätuotteita

Kilpailut

Uusimmat