Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla tarjolla ICT-alan ja maisterikoulutusta muuntokoulutuksena

03.05.2018 08:26 - Jussi Häkkilä

Kahdeksan suomalaisyliopiston verkosto toteuttaa syyskuusta alkaen kaksivuotisen maisterikoulutuksen muuntokoulutuksena opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Lisäksi Oulun yliopisto on saanut rahoituksen ICT-alan muuntokoulutukseen.

Kahdeksan suomalaisyliopiston verkosto toteuttaa syyskuusta alkaen kaksivuotisen maisterikoulutuksen muuntokoulutuksena opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Lisäksi Oulun yliopisto on saanut rahoituksen ICT-alan muuntokoulutukseen, jonka se toteuttaa yhteistyössä neljän ammattikorkeakoulun kanssa. Yliopistojen koulutusverkostossa ovat mukana Oulun yliopiston lisäksi Jyväskylän, Itä-Suomen, Vaasan ja Turun yliopistot, Aalto-yliopisto sekä Tampereen ja Lappeenrannan teknilliset ylipistot. Pohjois-Suomen ICT-teollisuuden kasvua Oulun yliopisto tukee lisäksi yhdessä Oulun, Kajaanin ja Lapin ammattikorkeakoulujen sekä Centria-ammattikorkeakoulun kanssa.

Koulutukset on tarkoitettu aiemman osaamisen uudistamiseen henkilöille, jotka ovat jo suorittaneet korkeakoulututkinnon ja joilla on edellytyksiä suorittaa ylempi korkeakoulututkinto enintään kahdessa vuodessa. Oulun yliopistoon otetaan haussa 169 uutta opiskelijaa.
Uudentyyppisen koulutuksen taustalla on osaajapula tieto- ja viestintätekniikan alalla. Pelkästään ohjelmistoalalla arvioidaan olevan valtakunnallisesti noin 7000:n osaajan vaje.

Lue myös: Oulun yliopiston tutkijat ratkaisivat Käymäjärven kiven 300 vuotisen arvoituksen

Kilpailut

Uusimmat