Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilästä suunnitteilla elokuva

16.04.2018 11:16 - Jussi Häkkilä

Oululaisesta oman tieteenalansa itseoppineesta dosentista, Aapo Heikkilästä suunnitellaan elokuvaa. Käsikirjoittaja Tomi Tuikkalaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Oululaisesta oman tieteenalansa itseoppineesta dosentista, Aapo Heikkilästä suunnitellaan elokuvaa. Aapo Heikkilä toimi aktiivisesti Oulun yliopistolla 1960-luvulta lähtien luennoiden täysille saleille itse keksimästään tieteenalasta, ortotopologiasta. Ortotopologian aiheita olivat mm. sininen enkeli para-avaruudessa, tontun pään tilavuuden laskeminen ja g-orbitaalit ja sinisen elektronin symbioosi kierteisgalaksin hypotenuusassa.
Ennen Oulun yliopistolla luotua uraansa Heikkilä toimi mm. Pulkkilan Vornan kylässä kansakoulunopettajana omatekoisin todistuksin ja avasi psykiatrisen yksityisvastaanoton Vaasaan. Luonnollisesti ilman alan pätevyyttä. Heikkilä valittiin myös vuoden oululaiseksi vuonna 1987. Aapo Heikkilän kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 25 vuotta
Elokuvan tuotantoyhtiönä toimii oululainen Klaffi Tuotannot ja käsikirjoittajana raahelainen Tomi Tuikkala.
Tekijät etsivät aikalaisten kertomuksia ja tarinoita Aapo Heikkilästä. Näitä tarinoita voi kirjoittaa Facebookissa elokuvalle omistetulla sivustolla nimeltä Aapo-Elokuva tai lähettää sähköpostia osoitteeseen kimmo@klaffi.com.

Lue myös: Suomen hauskin mies -elokuvassa nähdään millainen voima on naurulla

Kilpailut

Uusimmat