Kuva: Jussi Häkkilä

Rahoitusta neljälle EU-hankkeelle

19.02.2018 14:50 - Jussi Häkkilä

Nivalassa tänään kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus hyväksyi neljä hanketta rahoitettavaksi EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -rakennerahasto-ohjelmasta.

Nivalassa tänään kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus hyväksyi neljä hanketta rahoitettavaksi EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -rakennerahasto-ohjelmasta. Hankkeille myönnettiin hieman yli 700 000 euroa. Eniten, 263 595 euroa sai Oulun yliopiston Nanomateriaali energiatehokkaaseen vesienpuhdistukseen -hanke. Sen tavoitteena on tuoda ratkaisu hankalasti puhdistettavien veden haitta-aineiden käsittelyyn. Hankkeessa testataan nanomateriaalin toimintaa lääkeaineiden ja hormonitoimintaa häiritsevien aineiden sekä kasvinsuojelu- ja torjunta-aineiden valokatalyyttisessä käsittelyssä.

Lisäksi maakuntahallitus valitsi Tyrnävän laajakaistan toteuttajaksi Tyrnävän Kuitu Oy:n, Lumijoen laajakaistan toteuttajaksi Lumijoen Kuitu Oy:n sekä Reisjärven laajakaistan toteuttajaksi Pyhänet Oy:n.  

Lue myös: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Työpaikalta terveyttä elämään – itseään ja organisaatiota johtamalla -hanke palkittiin

Kilpailut

Uusimmat