Kuva: Fotolia

Mehiläinen ja Siikalatva luopuvat terveysaseman perustamisesta Ouluun

05.12.2017 08:22 - Jussi Häkkilä

Mehiläinen ja Siikalatva luopuvat Siikalatvan julkisen terveysaseman perustamisesta Ouluun.

Mehiläinen ja Siikalatva luopuvat Siikalatvan julkisen terveysaseman perustamisesta Ouluun. Mehiläinen esitti aiemmin terveysaseman perustamista ja Siikalatvan kunnanhallitus teki asiasta päätöksen lokakuun lopussa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat tulkinneet nykyistä lainsäädäntöä siten, että kunta ei voi perustaa terveysasemaa toisen kunnan alueelle. Mehiläinen on toteuttanut ulkopuolisen arvion lainmukaisuudesta, jonka perusteella estettä terveysaseman perustamiselle ei löydy suoraan lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä. Lisäksi todetaan, että kunnat ja kuntayhtymät tuottavat jo nyt terveyspalveluita toisten kuntien alueella, esimerkkinä Helsingin Sydänsairaala Oy. Oulun kaupungin ja ministeriöiden kannoista johtuen Siikalatvan julkisen terveysaseman perustamisesta Ouluun päätettiin luopua.

Mehiläinen on tuottanut Siikalatvan kunnan julkiset sote-palvelut tämän vuoden alusta. Sopimuksen mukaan Mehiläinen voi tuottaa palveluita myös muissa kuin Siikalatvan kunnan alueella sijaitsevissa toimipisteissään. Mehiläinen on laajentamassa perusterveydenhuollon palveluiden aukioloaikoja sekä toimipisteiden kattavuutta Pulkkilan ja Rantsilan terveysasemien asiakkaille.

Oulun kaupunki on tyytyväinen Siikalatvan eiliseen päätökseen perua aikeet perustaa terveysasema Oulun keskustaan yhdessä Mehiläisen kanssa. Ne oululaiset, jotka ehtivät jo ilmoittaa terveysaseman vaihdosta Oulun kaupungin palveluista Siikalatvan ja Mehiläisen palveluihin, voivat palata Oulun kaupungin asiakkaiksi. Paluu ei vaadi toimenpiteitä.

Mehiläinen kertoi eilisiltana, että se aikoo tarjota Oulussa Mehiläisen palveluita julkisena terveydenhoitona niille, jotka ovat valinneet käyttävänsä Siikalatvan terveyspalveluita.
Oulu ei hyväksy aiottua toimintaa eikä aio maksaa laskuja, jotka aiheutuvat, jos oululaiset käyttävät kyseisiä Mehiläisen palveluita. Oulun näkemyksen mukaan lainsäädäntöä tulee pikaisesti tarkistaa, koska siinä on epäselvyyksiä tai erilaisen tulkinnan mahdollisuuksia.

Lue myös: Siikalatvan terveyspalveluiden etäpiste Oulun Mehiläiseen

Kilpailut

Uusimmat