Kuva: Fotolia

Pohjois-Suomen kulttuuriympäristötoimijoiden yhteistyö tiivistyy

28.08.2017 14:54 - Jussi Häkkilä

Lapin ELY-keskuksen koordinoiman ja ympäristöministeriön rahoittaman projektin toimesta on selvitetty Pohjois-Suomessa vaikuttavien eri kulttuuriympäristötoimijoiden verkostoitumisen ja yhteistyön vahvistamisen edellytyksiä.

Lapin ELY-keskuksen koordinoiman ja ympäristöministeriön rahoittaman projektin toimesta on selvitetty Pohjois-Suomessa vaikuttavien eri kulttuuriympäristötoimijoiden verkostoitumisen ja yhteistyön vahvistamisen edellytyksiä. Tehdyn selvitystyön pohjalta on perustettu kulttuuriympäristötoimijoiden yhteistyöryhmä, jossa ovat edustettuina kunkin alueen ELY-keskukset, maakuntaliitot ja maakuntamuseot. Lisäksi työryhmään kuuluvat Metsähallitus, Museovirasto, Saamelaiskäräjät, Saamelaismuseo Siida ja Oulun yliopisto. Yhteistyöryhmä on asettanut tavoitteekseen edistää myös kaikkien muiden alalla vaikuttavien eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Perustetun yhteistyöryhmän tulee myös ylläpitää kulttuuriympäristön kannalta tarpeellista keskustelua ja vuoropuhelua.
Projektin toimenpiteisiin kuuluvat alueellisten tapaamisten järjestäminen, seminaarien ja työpajojen koordinointi sekä selvitystyön tulosten hyödyntäminen käytännön tasolle.

Lue myös: Esitystaiteilijat ja nuoret kohtaavat kahdeksalla paikkakunnalla

Lue myös: Oulunsalosta kotoisin oleva Hannu Alasaarela Maj Lind-pianokilpailun finaalissa

Kilpailut

Uusimmat