Suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus etsii osallistujia erityisesti Oulun, Raahen ja Kainuun alueilta

13.02.2017 09:11 - Jussi Häkkilä

Suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus etsii osallistujia erityisesti Oulun, Raahen ja Kainuun alueilta. Tavoitteena on kerätä maailman suurin aineisto psykoottisten häiriöiden tutkimusta varten. SUPER-tutkimuksen OYS-aluekoordinaattori Tuomas Jukuria haastattelee Jussi Häkkilä.

Suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus etsii osallistujia erityisesti Oulun, Raahen ja Kainuun alueilta. Tutkimus on osa laajaa kansainvälistä yhteishanketta, jonka tavoitteena on kerätä maailman suurin aineisto psykoottisten häiriöiden tutkimusta varten. Tutkimukseen toivotaan mukaan täysi-ikäisiä henkilöitä, joilla on joskus elämänsä aikana todettu psykoottinen häiriö, esimerkiksi psykoottinen masennusjakso tai skitsofrenia. Tutkimukseen soveltuvia henkilöitä lähestytään hoitoa järjestävien tahojen, asumispalveluiden ja kolmannen sektorin toimijoiden kautta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tutkimusta koordinoidaan Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Koko Suomessa tutkimukseen tavoitellaan vähintään 10 000 osallistujaa ensi vuoden loppuun mennessä.

Kilpailut

Uusimmat